Siirry sisältöön Siirry valikkoon Siirry sivun alkuun
 
English suomi, suomen kieli Norsk Svenska

Ihmisfysioterapeutin koulutus

Ammattitaitosta fysioterapiakoulutusta joka perustuu Genuin Svensk Massage hierontamuotoon.

Koulutusohjelma kestää kaksi vuotta, eli neljä lukukautta. Siihen kuuluu yhteensä 1350 opetustuntia sekä harjoittelua. Koulutus suoritetaan etäopetuksena, johon sisältyy 22 neljän päivän pituista seminaaria. Yhteydenpito ja kotitehtävät hoidetaan sähköisesti verkon kautta.

Jokaisen koulutusjakson yhteydessä pidetään päätöskoe  ja hyväksytyn tuloksen perusteella sinulle myönnetään todistus. Täten voit, askel askeleelta, sujuvasti siirtyä uuteen ammattiin. Varsinainen tutkinto suoritetaan koulutuksen päätösjaksolla. Seeminaarit pidetään koulun omissa tiloissa Älvseredissä, Hallannin maakunnassa, Ruotsissa. Majoitus on järjestetty samoissa tiloissa seminaarien aikana.

Käyttämäämme hierontamuotoa arvostetaan ympäri maailmaa. Hieronnan lisäksi oppilaamme koulutetaan elektroterapian, shockwavein, biolightin ja laaserin käytössä. Kokemus on osoittanut, että entiset oppilaamme hyvin pian koulutuksen suoritettuaan ovat saaneet kannattavan elinkeinon. Meidän opettamamme fysioterapia menetelmä on ylivoimainen muihin vastaaviin hoitokeinoihin verratuna. Hoitokeinot sopivat niin vanhalle kuin nuorelle, huippu-urheilijoille, kuntoutukseen sekä ennaltaehkäisevään tarkoitukseen. Meillä on 25 vuoden kokemus terapeuttien kouluttamisesta Genuin Svensk Massage hieronnassa, mistä tulet taatusti hyötymään opiskeluissasi. Sinulla on maailma työkenttänä. Entisiä oppilaita löydät esim. Yhdysvalloista, Italiasta, Australiasta ja Pohjoismaista.

Koulutusohjelma on ainoastaan sinulle joka haluat tarjota ammattimaisimpaa fysioterpiaa potilaillesi. Opetus annetaan pienryhmissä ja jokainen saa henkilökohtaisen opastuksen, näin tavoitellen parasta mahdollista tulosta. Valmistuessa meiltä olet aito ammattilainen.

Ammattimaiseen Fysioterapeutin koulutukseen kuuluu:

-Lääketieteen perusopinnot
Erittäin tärkeä osuus koulutuksesta joka voidan verrata lääkintävoimistelijan opintoihin. Opit tuntemaan ihmisen rakenteen solutasolta lihaksiin ja luustoon. Nivelet ja nivelsiteet kuuluvat myös tähän osioon. Sisäelimet ja niiden tominnot.

-Patologia
Ihmisen tavallisimmat sairaudet liikuntaelimistössä ja niiden oireet.

-Genuin Svensk Massage hieronta
Syvävaikutteinen ja tehokas hierontamuoto jolla pystyt hoitamaan myös syvää kudosta. Opintoihin sisältyy palpiointi tekniikat ja akupainantaa.

-Elektroterapia, Shockwave, Biolight ja Laaserihoitoa
Opit työskentelemään alan uusimpien ja tehokkaimpien työkaluja käyttäen.

-Lääkäri- tai lääkintävoimistelijan diagnoosin tulkitseminen
Miten tulkitset, ymmärrät ja selität lääkärin käyttämät termit ja diagnoosit potilaillesi

-Kunnon kohottaminen
Keinot joilla kohotat ihmisten kuntoa ja miten evaluoit menetelmien tehokkuutta

-Kuntoutus ja valmennusoppi
Opastus kuntoutukseen.

-Homeopatian perustat
Kokenut homeopaatti opettaa homeopatian alkeet.

Hinta 24 750 SEK + alv lukukaudelta, kokonaishinta x4.

Maksu suoritetaan viimeistään 15 päivää ennen lukukauden alkua. Ilmoittautuminen tehdään 31 elokuuta mennessä. Opiskelupaikat täytetään sitä myötä kuin hakemukset tulevat joten valitsemasi koulutusohjelma voi olla täynnä jo keväällä. Sitoava ilmoittautuminen.

Valinnan läpäisseet oppilaat voivat hakea osamaksusunnitelmaa UPH:lta.

Senast publicerad: 120516 | Powered by SiteSmart